maanantai 13. huhtikuuta 2009

Buckethead coveri

Tässä mun ensimmäinen kitaracoveri jonka tuuppasin youtubeen. Sain jostain inspistä alkaa tekemään näitä enemmän :)

http://www.youtube.com/watch?v=UbuSWS57I8A

Oikeesti syy minkä takia laitoin tonkin youtubeen on että mun mielestä kaikki youtubessa olevat muiden soittamat cover-videot motivoi harjottelemaan eri kappaleita. Oon ittekki moneen kertaan katellu muiden covereita jostain biisistä mitä koitan oppia. Joten laittelen näitä nettiin siinä uskossa että ehkä joku saattaa joskus saada jotain motivaatiota niistä kyseisen kappaleen treenaamiseen, tai sitten ei :)

Oon itte vielä suhteellisen paska kyseisen instrumentin kanssa, oon soittanu vasta vajaa kaksi vuotta. Halua oppia ja treenailla lisää löytyy!

Watchmen arvostelu

Kävin katsomassa elokuvan Watchmen elokuvateatterissa viime viikolla. Ennen leffaan menoa minulla ei ollut mitään havaintoa mistä leffa kertoo, sillä en ollut kuullut tai lukenut Watchmenistä aikaisemmin.

Leffa kertoo entisistä supersankareista jotka jossain määrin fiilistelee menneitä aikoja, sekä samalla yrittää pelastaa maailman ydintuholta. Leffa oli kokonaisuudessaan suhteellisen hämmentävä, mutta omalla tavallaan mielenkiintoinen ja "hyvällä tavalla outo". Joistain leffan kohdista tuli mieleen Tarantinon ohjaama grindhouse tai 90 luvun alun Braindead. Pätkän kesto oli lähemmäs kolmisen tuntia joka oli mielestäni ehkä hieman liian pitkä. Leffassa oli paljon kohtia mitä olisi voinut jättää pois jotka eivät olleet oleellisia tarinan suhteen.

Arvosana: 7½

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Wolfmother - back around single

Kyllä! Wolfmother palaa tänä vuonna estradeille uuden levyn ja kokoonpanon kera. Toissapäivänä Wolfmother julkaisi singlen uudelta levyltään joka on ilmaiseksi ladattavissa www.wolfmother.com osoitteesta.

Vuoden 2009 kokoonpano näyttää siis seuraavalta:
Laulu/kitara: Andrew Stockdale
Kitara: Aidan Nemeth
Basso/koskettimet: Ian Peres
Rummut: Dave Atkins

Back around muistuttaa hyvin paljon Wolfmotherin debyyttialbumin tuotantoa, joskin silloisen basisti/kosketinsoittaja Chriss Rossin jäätävät kosketinsoolot eivät ole täydentämässä kappaletta. Biisiä siivittää eteenpäin suhteellisen deeppi riffi josta ei jää säröä tai fuzzia puuttumaan. Back around muistuttaa paljon edelliseltä löytyvää Womania sekä joker and the thiefiä - suunta ei siis ole huono.

Wolfmotherin uusin single ei tosin muutaman kuuleman jälkeen vielä elä yhtä korkealle kuin aikaisemman levyn hitit. Chriss Rossin puuttuneisuus kokoonpanosta on myös selkeästi huomattavissa. Biisi on kuitenkin kokonaisuudessaan suhteellisen kompakti paketti joka jatkaa turvalliseen tapaan vanhaa linjaa. Back aroundista voisi päätellä että loppulevystä tulee suhteellisen kova, aikaisempaa materiaalia kunnioittava teos. Toivon kuitenkin että sieltä löytyy jotain uutta, mitä aikaisemmasta levystä ei löydy.

Arvosana: 7½